perjantai 23. syyskuuta 2016

Elefantin alle jäänyt seepra.


Viime kuukauteen on mahtunut liian paljon surua, pelkoa ja kipua. Henkistä jaksamattomuutta, mutta yksi pieni, minulle suuri asia muutti kaiken. Sinä päivänä itkin hoitajalleni -en epäonnistuneesta toimenpiteestä vaan elämästäni. Sinä iltana Ellinoora julkaisi uuden kappaleen. Itkimme kaikki yhdessä kuunnellessamme sanoituksia. Ne olivat kuin tilanteeseeni kirjoitettu. Ne olivat lohtu kanssani päivät oleville ihmisille, heille ketkä eivät ole löytäneet oikeita sanoja. 


"Silloin luulit et tää on The End
Mut ei ollut sun aika tulla osaksi virtaa"


Jo useita vuosia olen käyttänyt vertauskuvaa kehoni tuntemuksesta - Olo on kuin elefantin alle jääneellä seepralla. Sillä on helpointa saada ymmärrystä minkälaista on olla minä tai minkälaiselta kehoni tuntuu, aina. Nyt tuo tuntemus on tehnyt olemisestani mahdotonta.
Seeprahan on eddyn tunnuseläin joten siksi juuri se. Elefantti, tuo iso ja painava eläin tarkoittaa vertauskuvassa osittain sairauttani, mutta sen elefantin painon alle jääminen kuvaa sietämättömiä kipuja ja kuinka särkynyt tällähetkellä olen. Sitä miten ihme on, että olen tässä ja nyt. Minut on elvytetty kaikki ne kerrat onnistuneesti, saatu heräämään. 


"Se tekee kipeää, kun elefantin painon alle jää
Eikä kukaan muu sitä nää"


Olen seepra, harvinaisen vaikeasti ja vakavasti sairas. Geeneissäni on pelkkää virhettä ja useita sellaisia mitkä aiheuttaa alamuotoni. Raitani ovat kaikkiin muihin seeproihin verrattaessa erikoisimmat. Nämä erikoiset raidat ovat syynä tähän tilanteeseen. 


"Ja vaik sut on luotu kantamaan
Nousemaan aina uudestaan
Oon pahoillani en osannut lohduttaa
Mut lupaan vielä se helpottaa"


Hyväkseni tehdään paljon, että minun olisi edes vähäsen helpompaa olla. Kaikki tiimissäni tekevät parhaansa, muttei sekään riitä auttamaan minua tai tuomaan helpotusta. Enkä voi kuvitellakaan kuinka raskasta on nähdä tilanteeni niin läheltä ja tuntea avuttomuus. Siksi olen kiitollinen jokaisesta hoitajastani ja muusta tiimistä, mitä kipeämpi on, sitä enemmän osaa arvostaa.
Myös elämää, vaikka siinä ei ole enää mitään muuta kuin tässä ja nyt. Usein ei edes siinäkään kun tietää hetken voivan murtua milloin tahansa. 

Pakollisia hoitotoimenpiteitä, muita toimenpiteitä ja lääkityksistäni huolehtimista. Kipuja vastaan taistelemista. Todella tarkkaa kehon valvomista ja minun voinnin tarkkailemista, jatkuvasti. Auttamista kaikessa, sekä puolestani tekemistä. Kaikkien välttämättömättömien välineiden ja laitteistojen varassa olemista. Hädässä toimimista ja henkeni pelastamista. 
Kanssani tuntemista, kyyneleiden pyyhkimistä tai kanssani nauramista. Pienien, minulle suurien asioiden kokemista. Läsnäoloa tai pelkkää hiljaisuutta. Hetkiin takertumista, kestääkö se vai ei? Tuskin. Väistämättömän ajattelua ja siitä avointa keskustelua. 
Tuossa vain pieni osa elämästä kanssani nyt. 






"Ja jonain päivänä se elefantti siivet saa selkäänsä
Lentää kauas pois omiensa luo"