sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Rajoittunutta unelmointia.


Unelmoinnissakin on rajoitteita kun elämä on tässä. Eikä ole helppoa vain sulkea silmiä unelmoidakseen kun pelkää etteivät ne enää aukeakkaan. Kuitenkin unelmistani ne suurimmatkin ovat tilanteesta huolimatta toteutuneet, koska en koskaan lakannut unelmoimasta. Enkä ole lakannut vieläkään. Unelmoida voi silmät aukikin.
Unelmien tavoitteleminen voi korvata hetkessä elämisen ja silloin kun se on muutenkin mahdotonta, unelmat voi kannatella siinä hetkessä ja tuoda iloa. Parhaimmillaan enemmänkin kuin iloa. Mutta pahimmillaan unelmointi voi tehdä surulliseksi ja olen joutunut kokemaan sen rankimman kautta. Miten tässä tilanteessa mitkään unelmistani voisi enää toteutua tai miten voin edes tavoitella niitä sängynpohjalta? Mistä edes unelmoida jos kaikki unelmistani ovat mahdottomia? Pessimisti ei pety.
Pohdin, että ehkä se on ainoastaan osattava ja opeteltava. Ja niin opettelin. Juuri oikeaan aikaan, sillä kuten aiemmin kirjoitinkin, tässä hetkessä on sietämätöntä olla.






Osaan jälleen unelmoida. Elämä ja tilanne on asettanut rajoitteet mitkä määrittelevät minkälaisia unelmieni on oltava. Pieniä ja vaatimattomia. Mutta voin unelmoida suurestikin. Kunhan etsin ja löydän tavan miten tehdä siitä mahdollista, huomioiden tilanteen. Voin toteuttaa unelmia enemmänkin vain ajatuksen tasolla, muttei se haittaa.


Asia mistä olen unelmoinut jo kauan toteutui, koska löysimme tavan toteuttaa se. En koskaan päässyt Disneylandiin. Toimmekin sen luokseni! Tilasimme Disneystoresta paketillisen onnea, minulle uusia pehmoisia ystäviä. Disney on ollut aina lähellä sydäntäni ja on ikuisesti. Olen kasvanut sen parissa ja nykyäänkin se on osa elämääni elokuvien välityksellä kuluttamassa hetkiäni ja tuomassa iloa tai jännitystä mikä vie mennessään. Aivovammani takea voin katsoa elokuvia lukemattomat kerrat uudelleen ja yhä uudelleen kyllästymättä, sillä en hetken päästä enää muista tarkasti tapahtumia. Heh! Mutta voiko Nalle Puhin elokuvaa edes unohtaa jos sitä on katsonut pienestä lapsesta alkaen? Ei. Rakastan sitä ja erityisesti hahmoista Ihaata! Onhan meillä vähän yhteistäkin. Kuten Ihaata, minuakin on kursittu kasaan. Ja välillä masentaa koko elämä, rankasti. Etenkin silloin kun joudun olemaan sairaalassa tai menemään toimenpiteisiin, sietämään sietämätöntä olemista.






Nyt masentaa ja juuri siksi, että tiistaina on jälleen toimenpide. Sitten jos tai kun selviäisin siitä, on edessä vielä toimenpiteet mitkä liittyvät uudelleen aloitettavaan kokeelliseen kantasoluhoitooni. Valitettavasti tässäkin tilanteessa on yhä tehtävä välttämättömät toimenpiteet tai leikkaukset, ainoastaan jos on ehdottomasti pakko ja tekemättä jättäminen vaikuttaisi oireenmukaiseen hoitooni tai huomattavasti olemiseeni. Kuten nytkin. Riskit on ja niin valtavat, että pelko saa jo nyt minut itkemään ja ajattelemaan miltä tuntuu jälleen sulkea silmät nukutuksen viedessä mukanaan pimeyteen, jättää taakseni koko elämä. Toivoa, että sydämeni jonkun ihmeen ansiosta kestäisikin. Kestäisi myös kaiken sen kivun. Koska suurin unelmani tällähetkellä olisi tulevat syntymäpäiväni, kahdeksas päivä kesäkuuta. Silloin saisin juhlia elämää, olisin selvinnyt vastoin oletuksia kokonaisesta vuodesta! Ehkä saisin kokea hetken vuoden vanhempanakin. Mutta tilanne on tämä, enkä todellakaan voi unelmoida mistään muusta kuin selviytymisestä, tästä hetkestä mihin toivottavasti pääsisin pian takaisin.

Vaikka pelottaa ja surettaa, todella paljon, minulla on aivan ihania ystäviä mitkä pysyvät vierellä ja kulkevat mukanani. Sinulle ne ovat pelkästään pehmoleluja, minulle ne ovat korvaamaton tuki ja turva, myös lohtuna yksinäisyydelle. On joku jota halata ja ketä vasten itkeä. Jokaisella niistä on oma tarinansa, mutta merkityksellisin on nallella jonka rusetissa lukee minä sinua vaan. Nyt uusilla ystävillä on jo omat tarinansa, Ihaalla. Toinen pehmolelu on Ihaa pienenä ja toinen isona. Tarinat kirjoittuu yhä kun ne kulkevat mukanani. Ne tulevat mukanani myös tuleviin toimenpiteisiin. Kun muuta lohtua ei ole, on lohtuna se, että nallet eivät ole ainoat vierelläni. Äiti on myös ja häntä pelottaa ehkä enemmänkin kuin minua. En voi mitään muuta nyt kuin hengittää. Pelosta huolimatta. 


8 kommenttia:

  1. Toivon niin kovasti sinulle keikkea hyvää ja äidillesi myös <3

    VastaaPoista
  2. Hengitän kanssasi. <3

    VastaaPoista
  3. Voi Jenna! Minullakin on aina pehmoinen kaveri mukana sairaalassa, olin sitten osastolla tai vain sytotiputuksessa päiväsairaalass. Ne ovat maailman kultaisimpia ja luotettavimpia ystäviä. Minulla on täälläkin sinulle yksi uusi ystävä, kunhan tietäisin minne sen toimitan. Toivon sinulle sisukkuutta, rukoilen sinulle kauniita unia ja vielä ihanimpia heräämisiä leikkausunien jälkeen. Kaikki menee hyvin. Olet rakas, ystävyydellä rippipappisi ja aina ystäväsi Kirsi

    VastaaPoista
  4. Myöhäiset onnittelut, olet ollut paljon mielessä. <3 Miten voit?

    VastaaPoista

Kirjoitathan asiallisia kommentteja? Nimettömyys ei auta, sinut saa silloin selville. Kysythän sellaisia kysymyksiä mihin itsekin vastaisit jos kysyisin samaa sinulta? Tyhmiä kysymyksiä ei ole, mutta minulla on oikeus yksityisyyteen ja olla vastaamatta kysymyksiin. Valitettavasti en usein voi vastata kysymyksiin mihin liittyy sana miksi, olemme kaikki yksilöitä ja minä en joko tiedä vastausta tai halua jakaa yksityiskohtia.

Kiitos jos ajattelet ennen kuin kirjoitat, sekä kiitos jos jätät kommentin. <3