lauantai 21. huhtikuuta 2018

Sinulle, sankarille.


Avunhuutoni kuuli Brother Christmas ja hän loi keräyksen. Keräyksen missä sinä olit viimeinen toivoni.

Pyysin mahdotonta ja mahdollisuutta. Mahdottomuutta, apua taisteluihimme. Mahdollisuutta elää yhteiset hetkemme äidin kanssa, ainoastaan keskittyen tähän hetkeen ja elämään. Avunpyyntöäni varjosti hätä. Sekä lohduton suru varjon aiheuttamasta pimeydestä äidin ja minun elämässä.

Sydämeni jätti useita lyöntejä välistä. Toivoin niin kovin, koko sydämestäni. Toivoin, että ihmiset antaisivat ajastaan hetken ja pysähtyisivät kuuntelemaan. Minulle mikään ei ole itsestäänselvyys ja siksi noinkin vähäinen asia merkitsee paljon. Se kuinka maailma on kohdellut minua on luonut valtavaa nöyryyttä. Rehellisesti sanottuna, sisimmässäni myös vähän pelkäsin. Pelkäsin pahuutta, koska olen joutunut kokemaan enemmän sitä puolta maailmasta ja se on jättänyt kipeitäkin arpia. Siksi pyytämisen sijaan ainoastaan toivoin. Ihmisillä on erilaisia tilanteita ja kaikki eivät pysty auttamaan, antamaan omastaan. Jos joku todella antaisi ja auttaisi, minulle sen merkitys on poikkeuksellisen valtava. En odottanut mitään.

Istuin hiljaa katse kohdistettuna lattiaan kun hoitajani kertoi kuinka moni teistä on kuullut avunhuutoni. Katsoessani omin silmin, itkimme äidin kanssa yhdessä. Enkä voinut lopettaa nähdessäni sen tuen määrän minkä te olitte antaneet. Kaikki kauniit sanat ja toiveet missä halusitte meille pelkästään hyvää kosketti ja todella syvältä. Sitten se mikä todella pysäytti täysin, niin moni teistä kertoi antaneen omastanne ja jotkut jopa viimeisistään. Meitä auttaaksenne.




Lopulta hyvä voitti! Teidän ansiostanne. Tieto siitä keräyksen päätyttyä muutti kaiken. Maailma muuttuu teoilla ja te muutitte meidän maailman, mutta myös elämän. En voi vuodattaa näitä kiitollisuuden kyyneleitäni tähän lauseeseen niin, että ymmärtäisit miten kiitollinen olen. Enkä voi millään sanoilla kuvailla kuinka onnellinen. Äiti on vierelläni, mutta nyt myös läsnä tässä hetkessä. Antamanne tuen ansiosta vahvempana, taakka harteilla on kevyempi kantaa. Vahvempana jatkamaan jäljellä olevia taisteluita. Meillä on viimein mahdollisuus elää ja rakastaa. Ilman hätää ja surua. Meillä on jälleen toisemme. 
Olen nöyrä saadessani kokea, että tässä maailmassa on jäljellä hyvyyttä. Rakkautta. Teitä hyväsydämisiä ihmisiä. Jos ajattelit, että pieni lahjoituksesi ei ole suurta, olet väärässä. Pieni on suurta meille ja valtava apu. Mutta myös se, että olit siinä ja kuuntelit. Jos koskaan olet halunnut tehdä maailmasta paremman paikan elää, olet onnistunut siinä ja tehnyt niin, minulle ja äidilleni. Meille olet sankari.






Mahdollistatte minulle hengittämisen ja vapauden. Taistellessani hengittämisestä, muistan teitä. Muistin etenkin silloin kun hoitajani avasi oven paketeille. Paketeissa oli lahjoituksienne ansiosta järjestynyt happirikastin. Ei, vaan happirikastimet monikossa. Hapentarpeeni on jatkuva ja matkahappirikastin yksinään olisi erittäin kovassa käytössä. Siksi potilailla on yleensä kaksi laitetta, toinen isompi kotona ja toinen mukana kulkeva. Laitteiden valmistaja philips selvitti tilanteeni ja hoitavieni kanssa tehdyn ratkaisun jälkeen, loppujen lopuksi paketeissa tuli minulle kaksi laitetta. Hapensaantini on turvattu ja taattu. Pääsen vapauteen kaikista muista laitteista ja letkuista huolimatta, matkahappirikastin mahtuu pieneen reppuun, kuten kuvasta näet. Tulen varmasti kertomaan niistä vielä lisää.

Kyseenalaistaneille ja uusille täällä vielä mielenrauhaksi selvennystä. Olen tilanteeni vuoksi kirjaimellisesti jatkuvassa ammattilaisten valvonnassa ja hoidossa, myös kotonani. Minulla on ihanimmat hoitajat ja lääkärit vierellä, läpi elämäni kestänyt hoitosuhde ja elämäni on heidän käsissä. Eli ei huolta, laitteet ovat ammattilaisten määräämät ja valitsemat. Toiveeni on olla kotona niin paljon kuin mahdollista, loppuun saakka, koska kotihan on siellä missä sydän on ja se on täällä.






Olen ollut huonossa kunnossa ja voimattomana yrittänyt taistella pystyäkseni kiittämään jokaista teistä. Tuntuu riittämättömältä sanoa pelkästään kiitos, mutten ole koskaan ollut näin sanaton. Sydämeni on täynnä rakkautta, se ei välity näin. Ehkä se välittyy hymystäni, näin kovissa kivuissa siihen ei pysty mitenkään ilman, että on vilpittömän onnellinen ja minä todella olen. Kiitos äidin puolesta, kiitos omasta puolestani.



Kiitos!