maanantai 12. helmikuuta 2018

Sanaton.


3 helmikuuta, lauantai. Päivä mistä taistelin ja minkä halusin elää äidin kanssa. Että saisimme katsoa ja elää uudelleen rakkaimman hetkemme. Jakaa sen hetken ja tarinamme kaikkien kanssa. SuomiLOVEn tarinaan pääsee tästä klikkaamalla!

Päivä lopulta koitti ja kävin läpi kaikki tunnettavissa olevat tunteet. Saimme elää hetken uudelleen. Mielessäni on yhä edelleen se sama tunne minkä Ellinoora silloin sinne lauloi, mutta palatessamme hetkeen sydämeeni välittyi kaikki ne tunteet mitä sinä päivänä ja siinä hetkessä oli. Tuntui kuin muisto oli herännyt eloon, herättäen samalla minutkin. Se pysäytti.

Rakkaudentäyteisestä ja tunteikkaasta päivästä, sekä ikimuistoisista hetkistä saimme uuden ihanan muiston.


Enää hartain toive, pyyntö ja rukous elämälle, mutta etenkin elefantille on vielä yksi mahdollisuus. SuomiLOVEn päätöskonsertti 17.2, se on tämän uskomattoman matkamme päätös. Eli TV1 auki lauantaina kello 21.15!
Mutta tarinamme ei ole vielä päättynyt ja se kirjoitetaan loppuun tänne.






Haluan ainoastaan kiittää koko sydämestäni.
Kiitos, että olette eläneet kanssamme rakkaimman hetkemme suomiLOVEn kautta. Kiitos, että olette kuunnelleet ja antaneet sydämistänne paikan tarinallemme, mutta myös äidilleni. Kiitos, että olette jakaneet ajatuksia ja tunteita minulle. Kiitos nöyrimmin kaikesta rakkaudesta, tuesta ja voimista mitä olette antaneet.


Niin kauan kun joku muistaa, on ikuinen. Kiitos, että rakkautemme ja tarinamme on tänään sellainen, teidän ansiosta. Olen siitä valtavan onnellinen.


Kiitos suomiLOVEn tuotantoryhmälle ja kiitos Ellinooralle. Tähän kiitollisuuteen sana kiitos tuntuu vähäiseltä.

Äiti, kiitos ja mie rakastan siuta. 

Olen yhä sanaton.

lauantai 3. helmikuuta 2018

Kiitos äiti ja suomiLOVE.


Nyt voin paljastaa salaisuuden, olemme äidin kanssa mukana SuomiLOVEssa!



Jakson esityspäivä TV1 tänään 3.2 klo 21.15,

Elämässäni tärkeintä oli saada kiittää äitiäni. Mutta on tuntunut riittämättömältä sanoa pelkästään sanoin, kiitos äiti, että olet minulle koko maailma. Kiitos, että minulla on elämä sinun ansiostasi ja olet taistellut leijonaemona puolestani koko elämäni ajan. Kiitos, että olet vierelläni. Ja se suurin lause, minä rakastan sinua. Olen unelmoinut mahdollisuudesta saada sanoa nuo niin, että hän tuntisi ja muistaisi sen sydämessään ikuisesti. Mutta samalla pelkäsin, entä jos elämä ei anna mahdollisuutta luoda äidille muistoa minusta mikä jää elämään muistuttamaan ettei rakkaus koskaan kuole?

Elämme musiikista ja Ellinooran Elefantin paino on meille todella rakas, siitä olen kirjoittanut aiemmin. Laulu sanoittaa elämämme, kertoo kuinka kipeää tekee jäädä sairauden, eli elefantin painon alle ja lohduttaa, vielä se helpottaa. Se on ollut osana jokaista hetkeämme täällä, tukena ja turvana, sanoina kaikissa tilanteissa. Kuin parhaana ystävänä. Äidille elefantin paino jää sydämeen minun jälkeeni, mutta silloin sen paino on poissa, elefantti on saanut siivet selkäänsä ja lentänyt kauas pois, vienyt minut omieni ja isän luo. Laulun merkitys muuttuu, mutta se yhä muistuttaa,vielä se helpottaa.
Tänään merkitys on kasvanut niin valtavaksi meille, että ainoastaan sen sanoitukset riittäisivät kertomaan, sanomaan sen suurimman, mihin pelkästään sanat kiitos ja minä rakastan sinua ei riitä.






Musiikin välityksellä kiittäminen ja rakkaudesta kertominen on ainoa oikea tapa äitiä kohtaan. SuomiLOVE aiheutti tunteen sydämessäni mikä sai minut toimimaan välittömästi. Ohjelmassa nähdyt hetket olivat täydellisiä, juuri sellaisia mistä olen aina unelmoinut.
Kuin se olisi ollut merkki kohtalolta, että uudelle kaudelle etsittiin tarinoita ja sain mahdollisuuden tavoitella unelmaani. Järjen mikä päässäni sanoi, ei julkisuutta sillä pelkään sitä monestakin eri syystä, enkä todellakaan voi poistua hetkestä elämisestä kun elämä on hauraimmillaan tai suunnitella tulevaa. Ei meitä kuitenkaan valita, jos ihme kuitenkin tapahtuisi ja niin kävisi, miten voisin yllättää äidin tässä tilanteessa, en selviäisi edes fyysisesti? Ja tunteet sivuuttivat viimeisenkin järjen äänen päässäni. Kirjoitin hakemukseen tarinamme. Se oli kuitenkin viimeinen keino ja toivoni.



"Sinä pääset yllättämään äitisi!"
Meinasin tukehtua kyyneleihin, mutta jouduin vain hengittämään syvään ja pitämään sen onnen sisälläni. "Ensi viikon maanantaina yllätetään, uskotko selviytyväsi?" Uskoin rakkauden voimaan, muttei tilannettani voinut unohtaa kaiken sen onnen ja ilon varjoon. Tuotantoryhmän kanssa alkoi yllätyksen suunnittelu ja henkisesti valmistautuminen. Hoitavani taas olivat mukana järjestelemässä ja tekemässä päivästä mahdollisen, mutta myös ottamassa valtavaa riskiä sillä oli varmaa, tulisin romahtamaan. Samalla sydämissämme oli suurin salaisuus, elimme varjellen sitä koko viikon äidiltä ja onnistuimme. Hänellä oli sillä viikolla töitä ja se auttoi selän takana toimimisessa.
Tuotantoryhmä toteutti toiveeni paikasta missä yllätys järjestettäisiin ja yllätti samalla minut täysin järjestäessään enemmän mitä olisin ikinä uskaltanut edes ajatella. Menisimme Saimaalle, "risteilylle". Katsoimme aina äidin kanssa sairaalahuoneeni ikkunasta kohti satamaa ja haaveilimme mahdollisuudesta päästä vielä laivan kyytiin, mikä oli mahdotonta infektioriskini takea. Nyt se haave ja paljon enemmän oli toteutumassa.






Maanantai, toukokuu 2017, nähdään satamassa kun pääset töistä!
Päivää ennen äiti sai viestin minulta missä kerroin yllätyksestä ainostaan tuon. Kaikki muu jäi arvailujen varaan.

Se maanantai alkoi auringonpaisteella, äiti lähti töihin ja me "sairaalalle" vielä ennen kun tapaisimme. Tai niin hän sai luulla. Sairaalan sijaan suuntasimme suoraan satamaan tuotantoryhmän luo. He olivat aivan ihania ihmisiä ja kuvausten aikana huomioi tilanteeni upeasti.
Minun osuudet tarinamme kerronnasta kuvattiin. Sitä jännitin paljon ja näet sanomattakin, myös kuinka aivovammani vaikuttaa. Puhuminen on minulle kaikista vaikeinta, en tiennyt miten sanoa mitäkin ja tarinaamme oli leikattu paljon.
Kun minulla oli tauko ennen yllätystä, vietimme sen sairaalalla hoitamassa kipujani suunnitellusti. Kuvaustenkin ajaksi oli suunnitelma kivunhoitoon ja kuinka kehoa autetaan kestämään. Sydäntä oli tuettava erityisesti, koska jännitys ja kivut vaikuttaisivat sen toimintaan ja romauttaisivat minut välittömästi. Kameran edessä en halunnut pitää edes lisähappea ja yritin peitellä sitkeästi sietämättömäksi käyneen olemisenkin. Mutta katsoin äsken, kivut näkee minusta selvästi.
Palatessamme Satamaan tuotantoryhmä oli valmistellut yllätystä ja kaikki alkoi olemaan valmista. Tapasin silloin ensimmäisen kerran Ellinooran, hän kohtasi minut ihmisenä ja minä tapasin maailman kultaisimman ja ihanimman ihmisen. Hän todella ymmärsi laulun merkityksen, tarinamme ja kuinka tärkeä hetki meille on, se sai minut valtavan kiitolliseksi.
Ennen äidin saapumista kuuntelin tarkat ohjeet miten yllätyksessä edetään, mikki piilotettiin minulle ja jännitys alkoi käymään sietämättömäksi. Alku tapahtuu piilokameramaisesti. Sitten kaikki muut lähtivät piiloon ja jäin laivan eteen odottamaan kapteenin kanssa. Viimeinen ohje oli, nauti joka hetkestä.






Tästä hetkestä eteenpäin olettekin nähneet mitä tapahtuu. 

Nähdessäni äidin kävelevän minua kohti, jännitys ei enää ollut suurin tunteista. Tyhjensin mieleni kaikesta voidakseni elää hetkessä yhdessä hänen kanssaan.

Kapteeni kertoi äidille, että risteily on järjestetty hänelle yllätyksenä. Jo pelkästään se merkitsi äidille valtavasti, että yhteinen haaveemme toteutui! Hetken päästä kapteeni pysäytti laivan keskelle Saimaata ja tulee takaisin luoksemme kertomaan ettei yllätykset olleet vielä tässä. Hän vie meidät yläkannelle ja siellä on suurin yllätys.
Äiti näkee kamerat astuessaan huoneen ovesta sisään ja silloin hänelle kerrottiin, että olet Suomilovessa. En koskaan ole nähnyt äitiä niin hiljaisena ja sanattomana, hän haastattelussa ei osannut sanoa mitään ja syy siihen oli aito reaktio yllättymiselle, ehkä vähän järkyttymisellekin. Sillä hän ei olisi ikinä arvannut mitään tälläistä ja tiesin sen.
Äidin katsoessa Ellinooran kävelevän huoneeseen, hengitin syvään ja olin onnellisempi kuin koskaan elämässäni. Siinä hetkessä oli jotain paljon suurempaa kuin sietämättömäksi käyneet kivut, rakkaus.






Kuin kohtalo olisi johdattanut elämämme juuri siihen hetkeen ja Ellinooran laulaessa aika pysähtyi. Hän lauloi suoraan sydämeen ja välittämällään rakkaudella musiikin kautta kertoi äidille kaiken sen mihin mitkään sanat eivät olisi koskaan riittäneet. Hän elämäni lisäksi sanoitti tunteeni äitiä kohtaan. Elefantin painon sanoissa oli niin paljon tunnetta ja siinä hetkessä oli jotain niin käsittämättömän kaunista, että yhä tänään voin tuntea sydämessäni kaiken sen ja tulen aina tuntemaan. Se tunne muutti elämäni ja enemmänkin. Oletetusti romahdin välittömästi kuvausten jälkeen, paljon pahemmin kuin pelättiin.



Sydämeni lyö yhä. Mutta kun se luovuttaa, äidin ja minun välinen rakkaus ei koskaan kuole. Äidillä on viimein jotain mikä jää elämään hänen sydämeensä kun minä en ole enää tässä. Se hetki ja tämä onni, rakkaus ja laulumme.
Elämme sanontaa todellisuudessa, ettei onnellisuus ole sitä mitä ihmisellä on vaan mitä tuntee sydämessään. Olemme enemmän kuin onnellisia sillä sydämessämme tunnemme, elämässä on ensimmäisen kerran kaikesta pahasta ja sairauksista huolimatta niin paljon hyvää ja kaunista, voimaa mikä auttaa jaksamaan ja kannattelemaan tämän elefantin painoa.

Tärkein asia, unelma elämässäni on toteutunut. Minä tunnen koko sydämestäni, olen elänyt ja saanut elämälleni uuden merkityksen. Sillä voin tänään rakastaa sitä elämää mitä olen elänyt. Jos ei kaikella, mutta edes jollain on sittenkin ollut tarkoituksensa? Olen saanut viimein rauhan.






Nöyrin kiitos SuomiLOVEn ihanille ihmisille, tuotantoryhmälle, että teitte tästä mahdollista. Valtava kiitos ja halaus Ellinooralle. Kiitos, että olit, lauloit sydämiimme ja jäit siihen suureksi osaksi. Olet rakas!


Itken ja nauran, tai teen kumpaakin samaan aikaan. Olen onnellinen. Tänään tarinamme jää elämään ja minunlaiselle ihmiselle se on iso asia, ehkä vähän pelottavakin.