sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Vuotta vanhempi.


Sain elämältä mahdollisuuden ja samalla parhaimman syntymäpäivälahjan, kokea miltä tuntuu olla vuotta vanhempi. Tuntuu sairauden alle jääneeltä ja letkujen päässä roikkuvalta, mutta henkisesti villi lapsi on ja pysyy minussa, ikuisesti. 

Lapsen silmin katsoessa maailmaa näkee ja kokee joka päivä paljon uutta muttei näe kaikkea pahuutta. Lapsen mieli on usein huoleton ja iloa löytyy melkein kaikista asioista. Suurin osa lapsista haluaa ja odottaa tulevansa vanhemmaksi, mutta aikuisena ei halua vanheta ja näkee negatiivisena asiana vuosien kulumisen. Minä olen vain voinut toivoa, että saisin kokea vanhenemisen. Villiys on minun tilanteessa uskallusta olla lapsenmielinen, erilainen ylipäätään ja sitä, että saan kokea pieniäsuuria iloa tuovia asioita elämässäni.


Syntymäpäiväni oli henkisesti ja fyysisesti vaikea vaikka sen pitäisi olettamusten mukaan olla jotain aivan muuta. Aiemmat viikon tapahtumat ja pelkästään niiden ajatteleminen on aiheuttanut paljon tunteita. Kun on paha mieli, silloin olen surullinen ja jos kiukuttaa, silloin kiukuttelen. Koska voin. Eikä minulla olisi voimia ottaa mitään harteille taakaksi. Mutta tunteet eivät tullessaan katso kalenterista päivää. Kaikki ketkä vierelläni olivat äidistä hoitajiin ymmärsivät ja antoivat minun olla ihminen. Äiti mahdollisti lapsenmielisyyden jonka avulla myös selviytymisen vaikeista tunteista ja kaikista niistä hetkistä. 






Äiti halusi, että juuri sinä päivänä olen konkreettisesti villi lapsi ja kuuntelen sydäntäni, tekisimme jotain missä ei ole mitään järkeä, varsinkaan toisten ihmisten mielestä. Hän tuntee minut liian hyvin ja tiesi, että materialismia tärkeämpänä olisi mahdollisuus päättää itse mitä toivon.

Suru osui myös siihen osaan sisimmissäni missä on musiikki, asia mikä on tärkein ja ikuinen elämässäni. Toisen korvani kuuroutuessa kuulisin parhaiten vain niillä liian kalleilla kuulokkeilla ja sellaisista en edes ole halunnut unelmoida rahatilanteessamme. Äiti osaa kuitenkin lukea kaikki ajatukseni ja toiveeni. Saimme jo toteamuksen ettei kukaan terve ihminen osta kalliita kuulokkeita. En ole terve ihminen, mutta vielä epätodennäköisemmin sairaana olisi mahdollista ostaa sellaisia kun aivan kaikki rahat menevät minun sairauteen. Ostimme ne kuulokkeet ja laitoimme vähäiset rahat niihin. Joku toinen olisi tuntenut materialismionnellisuutta, mutta minä en. Ne ovat tunnearvoltaan todella arvokkaat. Tunsin pelkkästään kiitollisuutta ja etenkin onnellisuutta siitä minkälainen äiti minulla on. Ne ovat osoitus ja muistuttaa siitä, että äiti tekee kaikkensa ja enemmän vuokseni.






Tapa jolla kuulet musiikkia tulee muuttumaan, äiti luki minulle lupauksen pakkauksesta. Jo ensimmäisestä sekunnista kyyneleet tulivat silmiini, tunnen musiikin välittämättä kuuroudesta ja kuinka sanat menevät suoraan sydämeeni. Kuulen musiikista jokaisen yksityiskohdan. Mutta se mikä ei enää koskaan muutu on kappale mikä sanoittaa elämäni jokaisena hetkenä. Elefantti. Vaikken haluaisi kuolla tänä yönä olen joutunut hyväksymään ettei sitä vastaan enää taistella. Vielä tämä helpottaa.
On vaikea kuvailla kuinka paljon musikki minun elämässä merkitsee. Se on minulle kuin ystävä, sanat sanoittavat sen mihin kenenkään muun sanat eivät riitä, on tukena ja turvana. Kuulokkeilla pystyn sulkemaan ulkopuolelle kaiken mitä ympärilläni tapahtuu. Mutta tapa jolla olen koskaan kuullut musiikkia muuttui.


En koskaan määrittele päiviä hyväksi tai huonoksi. En, koska ne eivät ole itsestäänselvyyksiä. Olen jokaisesta eletystä ja nähdystä päivästä vain onnellinen ja kiitollinen. Kiitollinen tästä toisenlaisesta syntymäpäivästäkin sillä ei minulla olisi ollut siinä mitään ilman äitiä.

maanantai 5. kesäkuuta 2017

Hyväpaha kesä.



On kesäkuu eli kesä on virallisesti alkanut. Kesään ei tarvita auringonpaistetta vaan valo lähtee sinusta itsestäsi ja siitä haluatko elää valittaen vesisateesta vai olla siinä sateessa kukkaseppele päässä, mutta iloisena? Jos yksi sadepäivä tai kylmä sää pystyy pilaamaan koko kesän niin kannattaa silloin varautua, että pahempaakin tulee tapahtumaan vielä elämän aikana.. Aina kesän alkaessa mietin tätä samaa, miksi stressata kaikesta?


Mutta entä minun kesä? Tänään se on täällä ja olen tässä hetkessä kokemassa sitä vaikkakin sairaalan neljän seinän sisältä.
Alle viikon päästä on syntymäpäiväni. Olen syntynyt 8 päivä kesäkuuta, mutta minulla on ne monta muutakin syntymäpäivää jos uudet mahdollisuuteni elämään laskettaisiin. Aina tuona päivänä äiti muistaa kysyä, että miltä tuntuu olla vuotta vanhempi? Jokainen koettu tai eletty ikävuosi tekee minut vain kiitollisemmaksi.

En kuitenkaan enää iloiten odota syntymäpäivääni tai edes haluaisi puhua siitä, koska niin monesti se on tehnyt minut surulliseksi ja yksinäisemmäksi. En koskaan ole välittänyt lahjoista tai mistään suurista suunnitelmistakaan. Minulle tärkeintä oli pelkästään, että edes yhtenä päivänä joku olisi tullut luokseni ja olisi ollut hetkessä kanssani. Kun menetin parhaan ystäväni sairaudelle päivä menetti kokonaan ilonsa, ei minulla ole enää sellaista ystävää täällä joka tulisi luokseni silloin ja pelkästään on tässä. Vuosi vuodelta menetin enemmän ihmisiä ja sairaalassa odottaessani hoitajien kanssa syntymäpäivänäni romahdin itkemään illalla, koska kukaan ei tullut vaikka lupasi ja niin kovin odotin. Vuosi sitten pyysin facebookin kautta kavereita käymään ja odotin, mutta sain selittelyjä tai edes en niitäkään. Vain ihana ihminen naapurustosta tuli. Silloin yksinäisyys otti vallan, ymmärrätkö sinä nyt miksi yksi päivä on muuttunut niin raskaaksi? Enää onnentoivotus yhdessä lauseessa jo tekee minut valtavan kiitolliseksi. Kiitollinen olen vertaisista ketkä jaksavat muistaa ja pitää ajatuksissaan. Mikään ei vie pois sitä todellisuutta, että ystävät tekevät syntymäpäivän. Tälläkertaa päivän tekee, että saisin ylipäätään nähdä sen. 






Minä elän hetkeni kesää juuri sillä tavalla miten elämä minun haluaa ne elävän.
Syntymäpäiväni hetket jos olen tässä, elän ne kuten sairaus määrittelee, kotona tai sairaalassa. Viimeisinä viitenä vuotena en ole saanut kokea kesää kuin vain enimmäkseen katsoa sairaalan ikkunan takaa auringonpaistetta tai tuntea sen mielikuvissani.
Minä en voi haluta kesältä mitään, tehdä suunnitelmia edes ulos auringonvaloon pääsemisestä, mutta toivoa saa ja pitää aina niin toivoisin, että
saisin päähäni kukkaseppeleen kuten vuosia sitten tuossa kuvassa, tuomaan mieleeni kaikkia menneitä kesämuistoja, niitä todella kaipaan. Tuntea kuin olisin päässyt vankeudesta karkuun uuteen maailmaan ja tuntea vapaus. Haluaisin kokea valon mikä lämmittäisi iholla ja muistaa miltä vesipisarat tuntuvat. Haistaa kesän tuoksuja ja nähdä kuinka luonto on herännyt eloon.


Tässä sairaalasängyllä todella pelottavan tilanteen jälkeen olemme isojen ja vaikeiden kysymysten äärellä. Kysymyksiin vastaaminen ei ole vaikeaa, mutta se horjautti minun unelmoinnin hetkien lisäksi. Lääkärini pahoitteli tilannettani ja hymyillen sanoi, toivottavasti. Toivottavasti saisin tuntea miltä tuntuu olla vuotta vanhempi torstaina ja juuri niin kuin olen unelmoinut. Toivon enää tapaa jolla kysymyksiä olisi helpompi käsitellä mielessäni ja niistä voisi puhua.