perjantai 1. heinäkuuta 2016

Ihmeellinen ihmismieli.


Olin ihmeissäni tuntiessa itseni väsyneeksi kivuista huolimatta jo kymmeneltä illalla. Nukahdin. Näin unta jota voisi kutsua myös painajaiseksi.


"Olin sairaalasängyllä, sitä kuljetettiin pitkää käytävää pitkin. Tulimme leikkurin ovien ulkopuolelle, valkotakkinen mies ilmoitti operaation alkavan heti. En ollut valmis, en tiedä miksi. Pian olinkin jo pöydällä enkä päässyt enää pois. Kehoni oli täysin rento enkä voinut liikkua.
Näen sumeasti, kuulen sahan äänen ja pian se osuu luuhuni, kuulen kuin se murskaantuisi alla. Sitten välittömästi tulee kivut, se alkaa kädestäni ja pian yltää kaikkialle. Yritin huutaa, mutta ääneni ei yltänyt niin kovan kivun tasolle. Tärisin, huusin ja se ei auttanut. Kuulen tutun miehen äänen mutten ymmärrä mitä hän sanoo. Pian silmissäni pimeni, uni jatkui edelleen. Yritin hengittää mutten pystynyt, vaan tuntui kuin kehoni puolesta olisi hengitetty. Pimeys jatkui unessa, mutta todellisuudessa avasin silmät.


Olin täysin hereillä, kyyneleet pelosta alkoivat valua silmistä ja sydämeni sekosi. Minulle yritettiin uskotella, että kaikki oli vain painajaista eikä ole mitään hätää. Tunnustelin ettei minulla ollut läheskään sillä hetkellä sitä kipua mitä unessa ja uskottelin sen vain oikeasti olleen painajaista. Kello oli yksitoista ja oli edelleen ilta. Sydämeni säikähti yhtä pahasti kuin minä ja meni pitkään aamuyöhön, että se saatiin takaisin parempaan rytmiinsä. En enää pystynyt nukahtamaan uudelleen.






Muistin myös yllättäin mitä eräs nukkumateistani kertoi keskustellessamme, minun operaatioiden määräähän ei voinut enää laskea kahden käden sormilla ja tästä on tänään jo vuosi aikaa, olen kokenut niin paljon, mutta tuntuu etten muistanut mitään tarkemmin ja pidin sitä hyvänä asiana. Hän kertoi ettei kuitenkaan ole varmaa tietoa mitä nukutettuna tilanteesta kokee ja kipuakin voi tuntea operaation alussa. Ne tuntemukset ja tapahtumat voivat joskus hyvin harvoin tulla alitajunnasta uneen. Minun kohdallani todennäköisyys olisi tietenkin suurempi, olen ollut ne lukemattomat kerrat siinä pöydällä. Jos niin kävisi, haluttaisiin tutkia lisää ja perehtyä asiaan. Minua oli varoitettu. Mutta mistä tietäisin mikä viimeöisestä on totta ja mikä ei?


Aamulla muistin yhä tarkasti unen tapahtumat, tuntemukset ja äänet.
Kerroin tarkat yksityiskohdat ja yhdistimme tapahtumat viimeisimpään isoon operaatioon Helsingissä. Minä luulin olleeni silloin autuaan tietämätön. Koska olin muutenkin ottamassa yhteyttä kyseiseen paikkaan tänään, halusin samalla pyytää jotakin salissa olleesta ja silloin unestani vastanneesta ottamaan yhteyttä. Kerroin myös miksi.

Eikä mennyt kauaa kun kerroin untani tarkasti, nukkumatin apurille. Hän kuunteli aidosti välittäen ja halusi selvittää mieleni rauhoittamiseksi, mutta myös mielenkiinnosta mahdollisen harvinaisemman tilanteen todentamiseksi. Operaatioissahan kaikkea ihmisessä seurataan, unensyvyydestä juurikin kipuihin kaiken tallentavien monitoreiden kautta. Aivan kaikki merkitään ylös. Niissä jos ei ole mitään selittävää, olisi kaikki ollut vain painajaista eikä alitajunnastani tulevaa. Odotellessani yhteydenottoa pidin jo itseäni seonneena, ehkä vähän ylireagoineena.



Uskokaa tai älkää, viimeöinen on muisto operaatiossa tunnetuista kivuista ja tämän todistaa alussa lääkityksen ja unen tasapainon etsimisen, olin reagoinut selkeästi niihin asioihin mitä unessani tunsin tarkasti. Tallenteet todistivat sen. Koneet hengittivät puolestani, siksi tuntui kuin en olisi pystynyt siihen itse. Äänet ovat operaatiostani, kuvailuni vastasi sitä mitä muutkin olivat kuulleet.
Huokaisin helpotuksesta, en olekkaan seonnut! Mutta kuinka uskomaton mieli voikaan olla?
Uneni todellakin oli harvinaisempi, asiasta on vain vähän kokemusta, mutta jokainen olisi tärkeä tiedon lisäämiseksi ja jos suostuisin niin tapausta annettaisiin tutkimuskäyttöönkin. Tietenkin.