perjantai 27. toukokuuta 2016

Kipeitä terveisiä.



Minä tiesin, että kaikki tulee muuttumaan tämän leikkauksen myötä. Minä tiesin todennäköiset komplikaatiot, myös ne riskit. Minä tiesin mahdollisuuteni. Tiesin ja valmistauduin taistelemaan.

Mutten tiennyt, että näin kävisi...

Kun en tiedä olenko edes elossa ja on useita tilanteita etten ole ollutkaan, mutta niistä minut saatiin vielä takaisin. Mahdollisuus muuttui ihmeeksi. Kehoni hauraus, se minkä vuoksi on yhä vain elettävä hetkessä kun ei tiedä milloin romahtaa. Romahduksista tilan vakauttaminen ei saata onnistua, se on tapahtunut liian monta kertaa. Suurin osa tästä taistelusta on toisten käsissä. Avuttomuus, kun hengittäminen vaatii voimia ja se on ainoa asia mihin voin kehossani yrittää vaikuttaa. Kivut, kaikki kärsimys mikä niistä tulee. Sitten komplikaatiot yhdessä muiden virheiden kanssa, kuinka paljon kestettävää on tarpeeksi? Hiljaisuus, yhtenä komplikaatioista menetin kyvyn kommunikoida, äänen. Myös tämän kirjoittaminen vaati uusia ratkaisuja ja liikaa voimia uudelleen opettelemiseen, kaipaan toimivia käsiä ja päätäni joka kykenisi löytämään sanoja. Pääni tilanne muuttui jälleen, hapensaannissa oleet ongelmat jätti sumunsa.

Itse operaation onnistumisen epätietoisuus, olen elossa, mutta voinko enää suunnitella huomista? Ainoa suunnitelma on yhä selvitä hetkestä toiseen ja tästä seuraavaan operaatioon.



Vaikka kuinka toivoin tapahtuneiden asioiden olevan painajaista, on aika alkaa sopeutumaan tähän tilanteeseen. Uusien ihmeiden odottamiseen ei ole aikaa, muttei myöskään tilanteen suremiseen. Onhan tämä yhä elämääni, vaikka usein mietinkin ellei olemassa ole kummituksia, mikä minä olen? 






Ehkä jonain päivänä koittaa se huominen. Ei ennen kuin hoitavani toisin päättävät.



lauantai 7. toukokuuta 2016

Taistelemassa.


"Mä oon se sama kuitenkin

vaikka kaiken menetin

Mä selvisin
Tän pienen palan kuolemaa
Mä siedän"



Yhä taistelemassa, sinnittelemässä tehopuolella. Ei auta kun toivoa ja elää hetkessä, hengittää. Väsymys on valtava, kivut myös.

Hoitajistani yksi kirjoittaa tätä, jaksan olla hetkittäin täysin hereillä ja seuraavassa hetkessä en. Täällä on kuitenkin niin hyvä kuin voi vain olla, hoito mitä saan on parasta koskaan saamaani. Huomista emme suunnittele vieläkään, emme voi.

maanantai 2. toukokuuta 2016

Tää elämä ei ole enää minun käsissä.


"Olen kesken, en siis lainkaan valmis täältä poistumaan
Juuri kun on meno käynyt elämältä maistumaan
Mulla olis yksi toive, yksi pieni pyyntö vaan
Mä en haluu kuolla tänä yönä
Mä en haluu kuolla tänä yönä"


Aivan hetken kuluttua olemme lähdössä kohti Helsinkiä, valvotun vuorokauden jälkeen tunnelmat ovat sitä mitä oletinkin. Pelokkaat ja jännittyneet, itkuiset, mutta pienessä osassa kyynelissä piilee toivoa. Kuntoni romahti eilen illalla yllättäin niin, että luulin tämän taistelun olevan jo tässä. Sieltä sitkuttelin tähän hetkeen, nyt olemme niin lähelle etten enää pysty edes jännittämään.


Mutta minulle ja monelle muullekkin se pelkkä herääminen on toiveemme, johonkin muuhun kuin painajaisen keskelle. Mutta kuten aina, jätän elämäni ja kaiken siinä tapahtuvan nyt toisten vastuulle. Tiedän, että olen hyvässä hoidossa, parhaimmassa oikeastaan. Tiedän kuitenkin myös sen, että kun minut siirretään siihen leikkurin pöydälle kaikki tunteeni lähtevät hallinnasta ja nukutusaineiden laiton jälkeen tarvitsen jonkun joka pitää kädestä turvaten uneni. Päästän irti kun suljen silmäni ja nukahdan.


Olen valmis, luovuttaminen ei ole vaihtoehtona ja päättänyt, että jos ja kun silmäni avaan, jokaisesta kivusta tiedän olevani elossa.



"Annathan siis katsoo vielä, miltä näyttää huominen
Niin mä teen mun parhaani, et oisin hyvä ihminen
Tiedän, että kuulet tämän, pyyntöni mun rukouksen"

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Kiitoshan ei ole kirosana.


Kiitollisuus on määritelty positiiviseksi tunnetilaksi, joka syntyy ottaessamme vastaan jonkin vapaaehtoisen lahjoituksen tai teon.
Se myös merkitsee, että emme ota asioita itsestään selvinä ja annettuina, vaan osaamme arvostaa sitä, mitä meillä jo on.

Tänään on vuoro kiitollisuudelle, niille ketkä ovat vaikuttaneet ja vaikuttavat elämääni, mutta myös minuun. Ovat tehneet jotain mistä haluan nyt kiittää, koska en voi tietää onko huomenna liian myöhäistä. Ei meistä kukaan voi tietää. Oletko sinä ajatellut asiaa niin pitkälle?





Kiitos,


- Juuri sinulle siellä, joka olet kulkenut tätä matkaa kanssani. 
Sillä ei ole merkitystä miten, oletko ollut läsnä vai hengessä mukana. Oletko ystäväni vai kysytkö kuulumisiani. Luet kuitenkin tätä tekstiä, sekin merkitsee minulle paljon. Olet saanut aikaan sen, että en aina tunne oloani niin yksinäiseksi, olet muistuttanut minulle olevani yhä ihminen.



- Hoitooni kuuluvat ammattilaiset.
Ilman teitä en olisi tässä kiittämässä. Jokaiselle hoitavalleni, hoidossani mukana olleelle ja olevalle. Niille ketkä työskentelevät kanssani äärirajoilla, erityiskiitos niille ketkä antavat itsestään kaiken turvatakseen elämäni jatkumisen ja tekee kaikkensa hyväkseni, heistä kaikki eivät ole luovuttaneet eikä luovutakkaan. Kiitos myös niille paskiaisille, että tekivät minusta vahvan ihmisen ja opetti taistelemaan oikeuksistani.




- Supersankareilleni. 
Ne ihmiset, muutamat ammattilaiset jotka ovat minut pelastaneet ja antaneet uusia mahdollisuuksia toiminnallaan. Pelkkä kiitos tuntuu mitättömältä kun kyseessä on ollut henkeni. 




-  Perheeni.
Äiti, joka olet taistellut puolestani ja tehnyt eteeni enemmän kuin kaiken. Murissut aina tarpeen tullen, melkein raadellutkin. Isä, joka oli sen pienenkin hetken kasvattamassa minusta minua, omalla tavallaan. Osoitti, että rakkaus on vihaa vahvempi tunne niiden ihmisten kanssa jotka eivät hyväksy erilaisuutta. Myös uusioperheestä tulleet sisarukset, ne joita voi syyttää kadonneesta suklaasta esimerkiksi. Isäpuoli, joka on äidin tukena. 


- Seepraperhe, vertaistuki. 
Asia mikä osoittaa minun kuuluvan johonkin, minulla on oma paikkani vaikka oikeasti olenkin usein yksin ja kaukana kotoa. Olette toinen perheeni. Tuette kun tukea tarvitsen ja kuuntelette, annatte niitä omia lusikoita lainaan aina kun niitä tarvitsen. 



Avustajilleni. 
Entisille ja nykyisille, jokaiselle teistä, että olen saanut tehdä yhä niitä asioita mitä en muuten voisi tehdä. 




- Hevonen & koirakaverini.
Ystäväni, jotka kulkee sydämessäni ja ajatuksissani. Sydämeni, joka särkyisi jos nämä ystävät minulta vietäisiin pois. Mutta se, että saan olla Ween ystävä, kiitos kuuluu sen ihanalle omistajalle. Kikistä kiitos sen kasvattajalle.




- Koulukiusaajani & mielenipahoittaneet.
Näin vuosia myöhemmin ilman sitä mitä jouduin kokemaan en olisi koskaan pärjännyt tässä taistelussa, sen ansiosta olin jo vahva. Minusta hiljaisesta ja tunnollisesta tytöstä kasvoi omat mielipiteet omaava elämää rakastava taistelija, vaikka kuinka yritettiin ja toivottiin minun katoamista, tässä olen yhä ja yläpuolella. Mutta ei, tämä ei ole anteeksianto.




- Keholleni.
Vaikka ärsyttävä ja totaalisen hajalla onkin, hankala ja kipeä niin on pitänyt minua elossa tänne. 




- Eddylle.
Niin useana eri muotona kun minussa vallitsee, mutta voinpahan olla iloinen yhdestä asiasta siitä. Se opetti myös minua elämään eri asenteella, olla hetkessä. 




- Lauluntekijät, jotka ovat tehneet elämälleni sanoitukset. 
Musiikki tai sen kuunteleminen on minulle tärkeintä, se on joskus ainoa asia mihin pystyn keskittymään. Se on läsnä aivan kaikissa hetkissä. Hyvissä ja huonoissa.





- Netflix sarjoille ja purkkijäätelön luojille.
Ilman niitä elämäni olisi ollut muuten aika sisällötöntä, kiitos myös siitä huomiosta minkä sain kun katsoin reilut kaksi vuorokautta putkeen Greyn anatomian tuotatonkausia uudelleen alusta loppuun. Jäätelömerkkiä en markkinoi, mutta taatusti tiedätte mistä puhun kun sieltä seasta kaivelee niitä keksintaikinan palasia ja voi syödä kerralla kaiken. Kuten tänään, viimeiseksi ateriaksi ennen paastoa tätä on luvassa.




Mutta voisinkin vain sanoa näin, 
kiitos kaikille kaikesta.


Oikeasti kiitollisuus minun kohdallani on aitoa ja vilpitöntä ja tarkoitan sitä. Jos kiittää jonkun mielestä mitättömästä asiasta, mitä siinä menettää? Kiitoksen merkitys ei koskaan kulu käyttäessä.

Haluan kaikkien ymmärtävän, se vähäinenkin mitä toisen eteen teet voi olla jotain todella suurta.